Venäjällä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy

Otsikko on lainattu Ville Haapasalolta, varmaankin Suomen tunnetuimmalta Venäjän-tuntijalta. Toisin kuin Ville, me emme tunne Venäjää, emmekä sen toimintatapoja. Kuten aikaisemmin mainitsin, on meilläkin ennakkoasenteita Venäjää kohtaan. Emme haluaisi, mutta kun sitä on koko ikänsä kuunnellut, on se juurtunut syvälle ajatuksiimme.

Ennakkoasenteista huolimatta halusimme tälle matkalle lähteä. Haluamme nähdä maailmaa omin silmin. Haluamme itse kokea, onko se niin kauhea maa, josta kaikki, jopa Venäjällä käymättömät, puhuvat.

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen(yllätys, yllätys) venytimme lähtöä lauantaille. Haminassa pyörähtämisen jälkeen jatkoimme kohti Vaalimaata. Suomen tullista pääsimme nopeasti läpi. Venäjän puolella kuorma-autokaistat olivat jo suljettu, joten päätimme mennä henkilöautokaistaa pitkin. Edellisvuoden matkalla käytimme ainoastaan henkilöautokaistaa pitkien, jopa kilometrien pituisten kuorma-autokaistojen sijaan.

Henkilöautokaistalla huomasimme automme olevan liian korkea katokseen ajettavaksi. Pysäköimme auton linja-autojen perään, ja pian olikin ystävällinen, hieman englantia puhuva tyttö meiltä asiasta kyselemässä. Kävi selväksi että voimme jättää auton siihen, ja kävellä passintarkastukseen. Passintarkastuksesta jatkoimme tulliin, jossa täytimme pienen häsläyksen jälkeen maahantulopaperit.
Kun tullivirkailija huomasi automme painon olevan 6700kg, hän paineli papereidemme kanssa tullirakennukseen. Ikkunan läpi seurasimme virkailijoiden keskustelua ja automme osoittelua. Pian ulos käveli kohtalaista englantia puhuva rouva. Hän ystävällisesti kertoi että joudumme palaamaan Suomeen.

Vaalimaan tulli

Emme tienneet mitä sanoa. Olimme suunnitelleet matkaa jo pitkään, ja suurena haavena oli ajaa Venäjän halki, ja yli Kaukasus vuoriston, Georgiaan, ja aina Kaspianmerelle saakka. Ja nyt tullivirkailija sanoo meille että emme pääse maahan. Englanniksi käydyssä keskutelussa kävi ilmi, että Venäjällä suurin sallittu massa henkilöliikenteessä on 5000kg. Ja vaikka automme on kuorma-auto, emme voisi mennä kuorma-autokaistalle, koska emme kuljeta kuormaa. Homma oli siis selvä. Ei muuta kuin u-käännös, ja kohti Suomea.

Neljä vaihetta

Ensimmäinen vaihe.
Pettymys oli valtava. Tähänkö se nyt kaatui. Tuntui typerältä. Yritin keksiä mitä muuta haluaisimme tehdä, mutta mieleen tuli vain että mennään kotiin ja nukutaan neljä viikkoa. Käännyttäminen rajalla tuntui epätodelliselta, eihän meille voi käydä näin. Me olemme tottuneet ongelmiin ja haasteisiin, mutta nyt matkamme tyssäsi ennenkuin se kerkesi alkaa.

Toinen vaihe.
Ajaessamme takaisin "ei kenenkään maalla" kertaamme tapahtunutta. Päätämme että ei se näin voi olla. -Virkailija teki virheen, kokeilemme huomenna toiselta raja-asemalta uudellen. Päätimme että asia selvitetään, onhan siellä muutkin käyneet vastaavalla kalustolla.

Kolmas vaihe.
Päätimme ottaa suunnaksi seuraavaan raja-aseman, Nuijamaan, joka sijaitsee Lappeenrannan kupeessa. Kello on kaksi yöllä ajaessamme pikkutietä pitkin. Istumme hiljaa, on karmea nälkä, ja jano. Piristämme toisiamme suunnittelemalla loppu yön ohjelmaa; Ajamme lappeenrantaan, etsimme vettä ja ruokaa, ajamme auton parkkiin, ja käymme nukkumaan. Jes, kuulostaa hyvältä. Ja sitten, auto sammuu. Rullaamme bussipysäkille, ja muistan kuinka tankkasin Helsingistä lähtiessä vain sen verran että pääsemme Venäjälle. Aikaisemmasta ketutuksesta johtuen emme muistaneet polttoainetilannetta (ja polttoainemittari ei toimi edelleenkään). Nyt alkaa hermo olemaan pinnassa. Taisin jopa kuulla sanat paskamaa. Tekisi mieli raivota, mutta kun ei keksi kenelle, niin nieltävä on. Google näyttää seuraavan polttoaineaseman olevan kuuden kilometrin päässä. Istumme pimeydessä, ja kinastelemme kumpi soittaa taksin. Onneksi takaa tuleva auto pysähtyy kun heilun keskellä tietä taskulampun kanssa. Ystävällinen paikallinen lupaa heittää minut kanisterin kanssa huoltoasemalle ja takaisin, vaikka hänellä on kiire.

Neljäs vaihe.
Polttoaineasema on suljettu, ilmeisesti lopullisesti. Ainoa vaihtoehto on jatkaa kaverin kyydissä 40 km Lappeenrantaan. Matkalla alkaa omat ongelmat unohtumaan kun kuuntelee miten huonosti sikäläisillä menee :) On liikaa hirviä, ja susia, ja kaikkea. No, hyppään autosta huoltoasemalla, ostan jerrykannullisen dieseliä, kaksi hampurilaista Burger Kingin autokaistalta, ja soitan taksin. Ei tunnu enään niin pahalta. Tankattuamme auton ja itsemme, jatkamme matkaa. Tarkoituksena löytää vettä ja yöpaikka.


Aamun jo sarastaessa saavumme Lappeenrannan keskutaan. Keskustaa ristiinrastiin pyörittyämme, valitsemme tutun ja turvallisen Mc'Donaldsin parkkipaikan. Onneksi on lauantai yö, niin ei tosissaan tarvitse hiljaisuudessa nukkua. Kellon ollessa viiden paikkeilla, nukahdamme kaatosateen ropinaan, ja näin matkamme on alkanut.

Mc'Donalds viiden maissa aamulla.