Kolmas kerta toden sanoo

Kaksi kertaa meidät on jo käännytetty rajalta takaisin. Kattelussaaressa vietetyn vapaapäivän aikana meille selvisi että tarvitsemamme lupa on Tavaraliikenteen kahdenvälinen lupa. Puhelinkeskustelussa Trafin Ani Sohlbergin kanssa käy ilmi, että lupia ei ole aikaisemmin yksityishenkilöiltä kyselty, mutta jostain syystä Venäjän viranomaiset meiltä halusivat luvan kysyä.

Luvan hakuprosessi on helppo, ja me saimme luvat valmiiksi seuraavaksi päiväksi. Onneksi isäni tarjoutui hakemaan paperit Trafin konttorista Helsingistä, ja toimitti ne meille Lappeenrantaan.

Uusien papereiden nostattamalla itsetunnolla ajoimme Nuijamaalle. Suomen puolelta taas nopeasti yli, ja Venäjän puolelle virkailijoiden vuoronvaihdon aikaan. Ensin pitkä jonotus tien varressa, josta passintarkastukseen odottamaan. Vielä pidempi aika kului vaakalle jonottaessa. Nelisen tuntia myöhemmin astelimme tulliin paperit nätisti kainalossa. Emme päässeet edes luukulle, kun virkailija tuli luoksemme ja pyysi mukaansa. Astelimme ulos, jossa näytimme auton paperit. Kahdenvälisen luvan nähtyään virkailija hämmästyi, ja soitti jonnekin. Hän ei selvästikään ymmärtänyt miksi meillä ko. lupa oli. Puhelusta kuulin sanat Finlande, Turist, Transport. Harashoo! Puhelu päättyi. Haimme toisen virkailijan. Kävimme penkomassa auton laatikoita, ja keskustelimme paluupäivästä. Ei muuta kuin täyttämään maahantulo papereita, kaikkia kaksin kappalein. Da! Meille toivotettiin hyvää matkaa!

Hieman epäuskoisina ajoimme kohti viimeistä tarkastuspistettä. Puomin luona ihmiset vilauttivat vain passiaan, ja jatkoivat matkaa. Me näytimme passejamme, ja tullivirkailija käski meidän ajaa sivuun! Rouva otti passimme, ja pyöri automme takana puhuen puhelimeen. Pitkän tovin kuluttua hän tuli luoksemme ja kysyi onko meillä koiraa. Kaksi, vastasin. Hän toisti sen puhelimeen, pyysi meiltä anteeksi, ja antoi passimme.

Olimme venäjällä. Menihän siihen aikaa, mutta meidän olisi kyllä pitänyt selvittää tarkemmin papereiden ja lupien tarve. Trafin mukaan tämä oli ensimmäinen kerta, kun Venäjän viranomaiset lupia kyselevät yksityisiltä. Myös tullivirkailijan reaktio paperiin turistilla vaikutti siltä, että hänkään ei tiennyt että tämä pitäisi olla. Varmistakaa siis ennen matkaa yli 3,5t painoisella autolla, että teillä on tarvittavat luvat https://www.trafi.fi/tieliikenne/ammattiliikenne/kansainvaliset_kuljetusluvat

Mutta, täällä me olemme. Venäjällä. Vaikeuksien jälkeen kaikki näyttää vähän hienommalta. Matkamme voi nyt oikeasti alkaa. Otamme kaupasta vähän evästä, tankkiin 100 litraa, ja etsimme yöpaikan. Yöpaikaksi valikoituu huoltoaseman piha, jossa on rekkoja yötä. Eiköhän tämä tästä.

Valitettavasti taas joutui kirjoittamaan postauksen jossa ei ole ainuttakaan kuvaa. Ei vain ollut mahdollisuutta tullissa vietyn päivän aikan ottaa kuvia.

Nuijamaa - Nimensä veroinen?

Lauantain rajalta käännytyksen, ja mäkin pihassa nukutun yön jälkeen lähdimme uusilla silmillä kokeilemaan rajan ylitystä Nuijamaalta. Päivä oli jo pitkällä kun pääsimme raja-asemalle. Suomen puolella otimme mielenkiinnosta rahtiliikenteen kaistan. Kaistalla ei ollut jonoa, joten pääsimme nopeasti tullivirkailijan juttusille. Pienen tiedustelun jälkeen, meidät ohjattiin henkilöliikenteen puolelle. Suomesta ulospääsy oli helppoa. Venäjän puolella oli henkilöliikenteen puolella pitkät jonot. Ohitimme jonot, ja jatkoimme tavaraliikenteen passintarkastukseen. Tarkastus oli nopea, ja autoomme kurkattiin vain pikaisesti. Tästä jatkoimme kohti tullia. Ensin suoraan yli, ja sitten u-käännöksellä uudelleen vaakojen kautta. Vaakaan taisi tarkentu 7120kg. Tullissa alkoi tuttu selvitys rumba. Nyt meiltä vaadittiin tavaraliikenteen kuljetuslupaa. No eihän meillä sellaista ole. Emmehän me kuljeta tavaraa. Meidät ohjattiin esimiehen puheille. Keskustelu oli kiivasta. Meidät käskettiin takaisin Suomeen. Emme suostuneet. Tullin esimies haki kollegoitaan paikalle. Heitä oli 4-5 parhaillaan, ja kaksi lakikirjaa joista he tulkitsivat tilannetta. Pitkällisten juupas-eipäs keskusteluiden jälkeen meille kirjoitettiin jokin tilapäinen lupa, jolla saisimme ajaa Venäjällä kuukauden ajan. Julieth kävi eläinlääkärin luona näyttämässä koirien paperit, ja kaikki vaikutti olevan hyvin. Seuraavaksi meidät ohjattiin esimiehen perässä toiseen rakennukseen, jossa kuulemma maahantulo rekisteröitäisiin. Tämän rakennuksen ovella oli kaksi upseeria? tauolla. Heidän kanssaan ei keskustelua syntynyt, vaan he tokasivat että takaisin Suomeen.

Palasimme toiseen rakennukseen, jossa meidät ohjeistettiin siirtämään auto takaisin passintarkastukseen. Passintarkastuksessa vaadimme vielä takaisin eläinlääkärin haltuunsa ottamat koirien paperit, sekä hylkäämään viisumiin laitetut leimat. Virallisen maastakäännyttämis dokumentin kanssa ajoimme takaisin Suomeen.

Suomen tullissa keskustelimme vielä rajaviranomaisten kanssa asiasta. Heillä ei ollut mitään käsitystä tilanteesta, eikä siitä, miten pääsisimme Venäjälle.

Kello oli jo paljon. Vietimme mielenkiintoiset 5 tuntia Venäjän viranomaisten kanssa. Täytyy kyllä nostaa hattua heille yrittämisestä. Esimies tosissaan yritti keksiä ratkaisun jolla pääsisimme rajan yli, mutta säännöt ovat sääntöjä, emmekä halunneet lähteä yrittämään seteleillä passin välissä.

Leuka rinnassa takaisin Lappeenrantaan. Mäkin pihaan emme kuitenkaan enään halunneet. Kauppareissun jälkeen Julieth löysikin Googlesta loistavan paikan leirille. Kirjoitan leiripaikasta oman postauksen.

Venäjällä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy

Otsikko on lainattu Ville Haapasalolta, varmaankin Suomen tunnetuimmalta Venäjän-tuntijalta. Toisin kuin Ville, me emme tunne Venäjää, emmekä sen toimintatapoja. Kuten aikaisemmin mainitsin, on meilläkin ennakkoasenteita Venäjää kohtaan. Emme haluaisi, mutta kun sitä on koko ikänsä kuunnellut, on se juurtunut syvälle ajatuksiimme.

Ennakkoasenteista huolimatta halusimme tälle matkalle lähteä. Haluamme nähdä maailmaa omin silmin. Haluamme itse kokea, onko se niin kauhea maa, josta kaikki, jopa Venäjällä käymättömät, puhuvat.

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen(yllätys, yllätys) venytimme lähtöä lauantaille. Haminassa pyörähtämisen jälkeen jatkoimme kohti Vaalimaata. Suomen tullista pääsimme nopeasti läpi. Venäjän puolella kuorma-autokaistat olivat jo suljettu, joten päätimme mennä henkilöautokaistaa pitkin. Edellisvuoden matkalla käytimme ainoastaan henkilöautokaistaa pitkien, jopa kilometrien pituisten kuorma-autokaistojen sijaan.

Henkilöautokaistalla huomasimme automme olevan liian korkea katokseen ajettavaksi. Pysäköimme auton linja-autojen perään, ja pian olikin ystävällinen, hieman englantia puhuva tyttö meiltä asiasta kyselemässä. Kävi selväksi että voimme jättää auton siihen, ja kävellä passintarkastukseen. Passintarkastuksesta jatkoimme tulliin, jossa täytimme pienen häsläyksen jälkeen maahantulopaperit.
Kun tullivirkailija huomasi automme painon olevan 6700kg, hän paineli papereidemme kanssa tullirakennukseen. Ikkunan läpi seurasimme virkailijoiden keskustelua ja automme osoittelua. Pian ulos käveli kohtalaista englantia puhuva rouva. Hän ystävällisesti kertoi että joudumme palaamaan Suomeen.

Vaalimaan tulli

Emme tienneet mitä sanoa. Olimme suunnitelleet matkaa jo pitkään, ja suurena haavena oli ajaa Venäjän halki, ja yli Kaukasus vuoriston, Georgiaan, ja aina Kaspianmerelle saakka. Ja nyt tullivirkailija sanoo meille että emme pääse maahan. Englanniksi käydyssä keskutelussa kävi ilmi, että Venäjällä suurin sallittu massa henkilöliikenteessä on 5000kg. Ja vaikka automme on kuorma-auto, emme voisi mennä kuorma-autokaistalle, koska emme kuljeta kuormaa. Homma oli siis selvä. Ei muuta kuin u-käännös, ja kohti Suomea.

Neljä vaihetta

Ensimmäinen vaihe.
Pettymys oli valtava. Tähänkö se nyt kaatui. Tuntui typerältä. Yritin keksiä mitä muuta haluaisimme tehdä, mutta mieleen tuli vain että mennään kotiin ja nukutaan neljä viikkoa. Käännyttäminen rajalla tuntui epätodelliselta, eihän meille voi käydä näin. Me olemme tottuneet ongelmiin ja haasteisiin, mutta nyt matkamme tyssäsi ennenkuin se kerkesi alkaa.

Toinen vaihe.
Ajaessamme takaisin "ei kenenkään maalla" kertaamme tapahtunutta. Päätämme että ei se näin voi olla. -Virkailija teki virheen, kokeilemme huomenna toiselta raja-asemalta uudellen. Päätimme että asia selvitetään, onhan siellä muutkin käyneet vastaavalla kalustolla.

Kolmas vaihe.
Päätimme ottaa suunnaksi seuraavaan raja-aseman, Nuijamaan, joka sijaitsee Lappeenrannan kupeessa. Kello on kaksi yöllä ajaessamme pikkutietä pitkin. Istumme hiljaa, on karmea nälkä, ja jano. Piristämme toisiamme suunnittelemalla loppu yön ohjelmaa; Ajamme lappeenrantaan, etsimme vettä ja ruokaa, ajamme auton parkkiin, ja käymme nukkumaan. Jes, kuulostaa hyvältä. Ja sitten, auto sammuu. Rullaamme bussipysäkille, ja muistan kuinka tankkasin Helsingistä lähtiessä vain sen verran että pääsemme Venäjälle. Aikaisemmasta ketutuksesta johtuen emme muistaneet polttoainetilannetta (ja polttoainemittari ei toimi edelleenkään). Nyt alkaa hermo olemaan pinnassa. Taisin jopa kuulla sanat paskamaa. Tekisi mieli raivota, mutta kun ei keksi kenelle, niin nieltävä on. Google näyttää seuraavan polttoaineaseman olevan kuuden kilometrin päässä. Istumme pimeydessä, ja kinastelemme kumpi soittaa taksin. Onneksi takaa tuleva auto pysähtyy kun heilun keskellä tietä taskulampun kanssa. Ystävällinen paikallinen lupaa heittää minut kanisterin kanssa huoltoasemalle ja takaisin, vaikka hänellä on kiire.

Neljäs vaihe.
Polttoaineasema on suljettu, ilmeisesti lopullisesti. Ainoa vaihtoehto on jatkaa kaverin kyydissä 40 km Lappeenrantaan. Matkalla alkaa omat ongelmat unohtumaan kun kuuntelee miten huonosti sikäläisillä menee :) On liikaa hirviä, ja susia, ja kaikkea. No, hyppään autosta huoltoasemalla, ostan jerrykannullisen dieseliä, kaksi hampurilaista Burger Kingin autokaistalta, ja soitan taksin. Ei tunnu enään niin pahalta. Tankattuamme auton ja itsemme, jatkamme matkaa. Tarkoituksena löytää vettä ja yöpaikka.


Aamun jo sarastaessa saavumme Lappeenrannan keskutaan. Keskustaa ristiinrastiin pyörittyämme, valitsemme tutun ja turvallisen Mc'Donaldsin parkkipaikan. Onneksi on lauantai yö, niin ei tosissaan tarvitse hiljaisuudessa nukkua. Kellon ollessa viiden paikkeilla, nukahdamme kaatosateen ropinaan, ja näin matkamme on alkanut.

Mc'Donalds viiden maissa aamulla.